Eero Laakso esitti Tanssiurheilulehdissä oman näkymyksensa miten seurat voisivat säästää ja saada aluekilpailujen kannattavuutta nostettua. Eeron säästöehdotukset keskittyvät vain palkintoihin.
Kotimaan kisoissa uskon, että suurin osa kilpailijoista arvostavat pyttyjä enemmän kuin mitaleita. Kilpailijana tiedän asiasta kun kuulen kanssakilpailijoiden lauseita. Pytyt ovat todella näyttävämpiä kuin mitalit.
Miten kannattavuutta parannetaan? Keinoja on monia.
1. Pitäisi etsiä halli ei välttämättä ihan naapurista mutta kohtalaisen matkan päässä jos vuokra on edullinen.
2. Hankitaan aluekisoihin amatöörituomarit läheltä. Kyllä suomalainen on rehellinen ja erittäin harvoin vetää kotiinpäin.
3. Koulutetaan omia jäseniä virkoihin: kilpailujohtaja, jury, kuuluttaja jne. Säästää todella paljon!
4. Kilpailumaksu: (Tämä varmasti aiheuttaa monille ison itkun mutta...!!) Maksut ovat pysyneet ennallaan vuosia. Pieni korotus on paikallaan, esim Jun. ja Nuor. ehkä 12€/henk, Yleis ja Sen. 15€/henk. Huom! Moneissa kilpailulajeissa esim. tennis, squash, sulkapallo jne. maksu on 20€/henk.
Kansainvälisissä kilpailuissa tavoitteet ovat erilaisia kun on kyse kullasta, hopeasta ja bronssista. Jaetaan myös rahapalkkioita. Lisäksi usein myös EM ja MM tasolla on jaettu pyttyjä ja tosi valtavan kokoisia.
Meillä ollaan onnellisia junnu- ja nuorisovuosina ansaitusta komeasta pyttyrivistä vielä vuosia aktiivikisaamisen jälkeenkin.
Kun kisaura aikanaan loppuu (suurimmalla osalla se kuitenkin joskus loppuu), ovat pyttykokoelma ja kaappiin säästetty frakki niitä konkreettisia pysyviä muistoja tanssivuosilta - kuvien, videoiden ja hyvän tanssitaidon lisäksi.
Ymmärrän kyllä niitäkin, joille tulee tilaongelmia, mutta halukkailla on aina mahdollisuus päästä "liioista" pokaaleistaan eroon. Paljon suuremmalle osalle tanssikansaa ovat muutamat voitetut palkinnot varmasti näkyvästi kunniapaikalla. Kun GP-kisojen palkintopallilla on yleensä aina lähes sama porukka, muutettakoon pytyt mitaleiksi niissä ja saakoon aluekisasta toiseen vaihtuva E-B porukka rauhassa kerätä komistuksia koteihinsa :-)
Kilpatanssi on lajina loistokas, siihen imagoon pokaalit sopivat hyvin. Varsinkin nuoret pojat haluavat voittaa - hienot palkinnot ovat tavoiteltuja. Monella kisapaikalla mentiin ennen kisoja ihailemaan millainen pytty voisi olla tiedossa ja ne lähiseurat kyllä junnuporukassa tiedettiin, joilla oli parhaat palkinnot...
Toinen pyttyjen kannattaja, vähemmän ehdottomana kumminkin
Onko tämä ymmärrettävä nyt niin, että olette valmiita maksamaan saadaksenne mahdollisesti pystin jos menestytte.
Eihän se kisajärjestäjistä ole kiinni viime kädessä jos palkintona on pysti tai mitali. Osallistumismaksua korottamalla niitä tuloja saadaan joilla pystitkin maksetaan.
Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. He jotka tietävät varmuudella voittavansa niin maksavat varmaankin mukisematta korotetun osallistumismaksun mutta toisin on niiden jotka tietävät olevansa niitä joille pystejä ei jaeta.
Ehkä teemme niin, että kysymme mitalistilta palkintokorokkeella kumman hän haluaa ja jos hän haluaa pystin niin veloitetan se lisämaksu häneltä suoraan ja kaikilla on hyvä mieli (kaiverrus tulee perästä).
Ps kirjoitin tämän tarkoituksella vähän ikävästi, mutta huomaatte varmaankin kisajärjestäjän rahoitusongelman.
Ymmärrän kyllä taloudellisen näkökulman mutta kuitenkin etenkin lapsille ja junnuille pokaalit ovat tosi tärkeitä.
Itse ihmettelin lähinnä miten asia on näin "yhtäkkiä" keksitty kun tuntuu että loppusyksyn kisoissa melkein kaikissa missä kävimme oli mitallit, toisin kuin ennen.
Ovatko kustannukset kisojen järjestämisessä jotenkin erityisesti nousseet juuri nyt? Kallista se varmasti on, sitä en epäile.
Lisäksi olen paljon kuullut siitä kuinka nimenomaan pojille yksi suuri houkutin lajin pariin alussa ovat juuri pokaalit, mitaleja kun on jokatoisella kaverilla futis-ym. kilpailuista vaikka millä mitalla.
Jos jatketaan tuosta Kennethin leikkimielisestä heitosta niin itse kyllä vaikka maksaisin palkintokorokkeella pienen summan lisää jotta lapsi sen pokaalin saisi mitallin sijaan
Entä olisiko sennujen mielestä mahdoton jako jos lapset ja junnut/nuoriso saisivat pokaalit ja aikuiset "vain" mitallit?
Re: Mitali palkintona ja kustannuspaineista yleensä
Siinä olisikin hyvä pokaali/mitalijako, kun ikäsarjoista on sennuja eniten ja luokissa on palkinnotkin erikseen jo D:stä alkaen. Eli säästetään aikuisten kohdalla ja annetaan lapsille heille tärkeä todiste menestyksestä.
Voin yhtyä mamman kuulemaan poikien lajivertailuun. Meillä tanssivan pojan kiusaaminen loppui kaveripiirissä kun pokaalihylly alkoi olla komeampi kuin kenelläkään ns. perinteisten lajien harrastajien. Tanssipoikien kokemaa homottelua ja sen vastalääkkeeksi kavereille esiteltäviä näyttäviä menestyksen merkkejä ei pidä vähätellä.
Kennethin heitto "pyttymaksusta" kelpaisi kyllä mamman lisäksi minullekin! Maksuhalukkuuden voi mainita jo seuroilta tulevissa kisapari-ilmoituksissa, tai parit itse rastivat asiasta "kyllä/ei-ruutuun" kisapaikan ilmoittautumistiskillä tai kenkätarkastuksen yhteydessä. Toinen juttu on, säästääkö seura loppujen lopuksi mitalien ja pokaalien kesken puljaamisessa ja jälkikäteen kaiverruksissa mitään. Työtä se ainakin teettää.
Ymmärrän kyllä kustannuksista huolehtijoita. Lisääntyneet kustannuspaineet johtuvat lajin harrastajien vähentymisestä. Muistan itse yhdet lattari-SM:t vajaan 10 vuoden takaa, joissa Champpiin osallistuvia pareja oli 70. Oman lapseni aloittaessa tanssimisen oli jopa aluekisojen junnuluokissa ihan tavallista, että pareja oli yli 30.
Mutta kun poikien puuttuminen on yleisesti tunnustettu lajin ongelma, ei palkinnoissa säästäminen ainakaan heitä tuo lisää. Jos upeat palkinnot ovat edes rikkana rokassa motivoimassa menestyviä poikia pysymään mieluummin tanssiparketeilla kuin siirtymään moniin junnuja houkutteleviin muihin lajeihin, eikö sekin rikka paina vaa'assa?
kkk suosisi kosmetiikkaa tai elektroniikkaa palkinnoiksi. Ne pitäisi saada sitten lahjoituksina, koska yhden elektronisen laitteen, jopa yhden "palkinnoksi riittävän kokoisen" meikkituubin hankinta maksaa seuralle todennäköisesti enemmän kuin yhden pokaalin. Pytyt ovat kuitenkin edullisempia hankkia kuin niiden ulkonäöstä voi äkkiseltään päätellä.
Tuomareiden tasostakaan ei kannata kustannusten vuoksi tinkiä, tuomaripaneelin laatu on juuri niin tärkeä kuin kkk sanoo.
Itse näen nousevien kustannusten ratkaisuina seuran omien toimihenkilöiden käytön joka kisatehtävässä missä voi, käsiohjelmiin hankituista mainostuloista, buffetin ja arpajaisten tuotosta tulee aktiivisella seuratyöllä lisää. Ilmoittautumis- ja pääsymaksujen nosto on yksi keino.
Kisoihin anotuilla luokilla on merkitystä sisäänpääsymaksujen kannalta. Lasten ja junnujen mukana tulevat myös vanhemmat, aikuisparit tulevat yksin. E-pareja on enemmän kuin A-pareja, mutta A-tason parit ovat valmiita kulkemaan kisoihin kauemmas. Yhdistetyillä tasoluokilla säästetään palkinnoissa ja kisapäivän pituudessa. Ihan joka ikäsarjaakaan ei tarvita, kun pareilla on osallistumisoikeus seuraavaan.
Tanssiurheilussa pitää yleisesti tehdä kaikkensa, ettei kutistuva laji säästä itseään hengiltä. Siihen tarvitaan aktiivisen vapaaehtoisen seuraporukan lisäksi liiton tukea mm. monipuolisen, nuoriin vetoavan seuratiedotusmateriaalin tuottamisen ja julkisen tiedottamisen muodossa. On mitä jakaa kouluissa ja harrastustapahtumissa.
Tässä olisi myös Tanssiurheilijalehden sisältö ja Eero Laakso sen päätoimittajana ratkaisevassa asemassa - laji ei isommin suurelle yleisölle lehdestä aukea. Arvokilpailujen kisatulosanalyysejä lukevat todennäköisesti kiinnostuneimpina ne muutamat toistuvasti analysoidut Suomen huippuparit. Lehdessä voisi olla huomattavasti enemmän lajin perusinfoa mattimeikäläiselle, joka ei vielä tiedä siitä mitään mutta kiinnostus riittää lukemiseen. Tanssiurheilun näkyvintä markkinointivälinettä lähetetään sitten säännöllisesti x kpl liiton ja paikallisen seuran sponsoroimana koulujen ja kuntien kirjastoihin sekä kuntien liikuntatoimiin. Vai osaako joku kertoa, toimitaanko jo näin? Sisältöä pitää kuitenkin muokata uusia harrastajia lajin pariin houkuttelevammaksi.
Kun tanssin harrastajia riittää, heitä riittää seurojen valmennusryhmiin ja kisoihin kilpailemaan ja yleisöksi. Kustannuspaineet helpottuvat itsekseen sitä kautta koko lajissa. Lasten tarpeet ja toiveet pitää joka tapauksessa huomioida ensin, muuten laji kulkee kiihtyvällä tahdilla kohti ukkoutumista.
Nyt on kirjoiteltu piiiitkään muiden asioiden hoitamisten lomassa, miten käy tallennuksen kanssa - onnistunee?
Ehdotus pokaali lapsille ja junnuille on hyvä. Sillä on kannustava voima voiton lisäksi. Voitto todentuu myös toveripiirille, jolle joutuu usein selittelemään harjoitteluun käytettyä aikaa.
Aikuisille menestys kisoissa on jo upeaa ja esim. kosmetiikka tai tavarapalkinto mitalin tai pokaalin asemasta on monesti haluttavampi, mutta ei aina. Tavarapalkintojen rahoitukseen ei seurojen rahat tosiaan riitä, vaan siihen tarvitaan sponsoreita. Joillain seuroilla on parempia "suhteita", kuin toisilla. Kaikki varmaan yrittävät parhaansa. Olisi ihana jakaa upeita palkintoja, mutta se ei vaan aina onnistu.
Kisojen organisaatiossa olleena tiedän, että tehdään miten vain, aina on niitä, jotka valittavat ja niitä, jotka kiittävät. Kisojen järjestäminen on aina iso urakka ja kulut meinaavat karata käsistä. Pitää tarkkaan laskea, ettei tule tappiota seuralle. Omalle työlle ei voi laskea mitään ja talkootöihin on vaikea löytää innokasta porukkaa. Kisojen jälkeen saatu valitusten määrä omalta osaltaan karsii innostusta. Monesti myös kehittämisen tarkoituksessa annettu kritiikki muuttuu kirjoitettuna valituksesksi, vaikka ei ole siksi tarkoitetttukaan. On hienoa, että kisoja jaksetaan/pystytään järjestämään ja kiitos siitä kaikille seuroille.
Laji tosiaan kaipaa kipeästi lisää harrastajia. Silloin tosiaan kustannuspaineet helpottaisivat.
IDEA 1: Kilpailujen järjestävän seuran lapset/junnut saisivat 1-3 kutsulippuja omille lajia harrastamattomalle kavereille kisoja katsomaan. Lajin "ulkopuolelta" tulevat eivät ole valmiita maksamaan näitä sisäänpääsymaksuja. Jos vaikka saataisiin joku innostumaan.
IDEA 2: Tanssiurheilija-lehden sisäaukeamasta "juliste", jossa kuva harjoittelevista lapsista/junnuista sekä aikuisparista (Ei liian hienoa kisakuvaa, joka tuntuu aloittelijasta liian kaukaiselta.)"ALOITA HARRASTUS, JOKA VIE MUKANAAN! / TANSSI SINÄKIN TÄHTIEN LAILLA!" Julisteeseen mukaan kaikkien kilpatanssiseurojen tärkeimmät kontaktitiedot. Olisi upeaa, jos voisi käyttää aukeamalle poikkeuksellisesti parempaa paperia. Näin saisimme valmiita laadukkaita julisteita kaikille seurojen jäsenille, jotka he itse tai heidän huoltajansa kävisivät kiinnittämässä tärkeimpiin ilmoitustauluihin; kouluihin, kirjastoon ostoskeskukseen ym. Nyt olisi hyvä aika olla massiivisesti esillä, kun "Tanssii tähtien kanssa"-ohjelma taas käynnistyy.
Mitali/pytty palkintona on vain yksi asia keskusteluaiheessa. Yhtä tärkeä on talous. Seurassa kuten yrityksessa, kannattavuutta voidaan parantaa 1) kustannuksia leikkamalla 2) liikevaihdon kasvattamisessa.
Olen esittänyt muutamia ehdotuksia molempiin kohtiin. Yksi tulolähde jota en maininut on sponsorituki. Tosi asia on, että päinvastoin kuin 90-luvulla, sponsoritukea ei ole helppo saada. Kuitenkin, toiset seurat ovat onnistuneet paremmin ja kaikilla ei ole mennyt miinus puolelle.
K.Ainedtin kirjoitus vähän katkeralla sävyllä olettaa, että voittajat rahoittavat palkintopytyt. Posketon ehdotus :)
Mamma ja muut: Kyllä seniorit arvostavat ja haluavat pokaleita yhtä paljon kuin junnut ja myös ansaitsevat ne!!
En oikein ymmärrä mikä niissä pytyissä viehättää, ainakaan nykyisellään kun ne ovat niin halvan ja arvottoman näköisiä. (Etenkin ne missä on muoviosia.) Mitalit vaikuttavat usein laadukkaammilta - ulkonäön perusteella niiden helposti olettaisi olevankin kalliimpia.
Omilla pokaaleillani on yleensä tyly kohtalo: laatta talteen, muu roskiin. Harmittaa vain kun kisoista saa kotiinkannettavaksi roskia. Isoista kisoista saisi kernaasti tulla pokaaleja (kunhan ovat sitten myös kunnollisia), mutta kun niitä jaetaan lähes joka kisoissa, arvokisojenkin pokaalit kärsivät inflaatiosta.
Lisäys: Ja tämä mielipide ei ole pelkästään aikuisajalta, vaan samoin olen ajatellut junnunakin, muissakin lajeissa. Eikä itselläni arvokisapalkintoja ole - tuskin koskaan tuleekaan, jollei sitten joskus seniori-ikäisenä.
Anna hyvä Milja sitten edes pokaalisi omalle seurallesi lahjoituksena, että voivat muistaa vuoden treeniparia, vuoden ohjaajaa, seuran hymypoikaa ja tyttöä ym ym. niillä!
Et voi olla tosissasi, että heität pokaalit roskiin! Ja vielä ikäänkuin kehuskelet sillä - millaisen viestin arvelet tuon antavan vaikkapa onnellisille ekan pokaalinsa voittaneille junnuille?
Sinullehan ei sitten kannata kisoissa sitä pokaalia ojentaakaan, vaan seurojen kannattaa pitää Miljan pytyt itsellään muita tarkoituksia varten.
"Omilla pokaaleillani on yleensä tyly kohtalo: laatta talteen, muu roskiin. Harmittaa vain kun kisoista saa kotiinkannettavaksi roskia."
ARVOTTOMIA ROSKIA?
Tuntuu ihan siltä, kuin koko palkitsemisen juju olisi jäänyt sinulta tajuamatta. Olkoon pokaali, mitali tai muu muisto, sen konkreettinen rahallinen arvo on toissijainen juttu. Isojen arvokisojen kalliita tavarapalkintoja lukuunottamatta, täsmennetään nyt kuitenkin.
Pokaalin/mitalin arvo on siinä, mitä se symboloi. Vaikka olisi muoviosaa tai muuten omaa makua miellyttämätöntä ulkonäköä, voittoesineen tarkoitus on muistuttaa konkreettisella tavalla voiton hetkestä ja kovan uurastamisensa palkitsemisesta. Lajissa saavutettua palkintosijaa ja sen symbolia pitäisi ARVOSTAA. Vaikkei pokaaleita itse lopulta pitäisikään, kun vievät tosiaan tilaa, ei julkinen roskikseen heitto ole fiksua!
Lajia edustavat ihmiset tai sinulle pokaaleita ojentaneet seuraihmiset eivät varmasti mielellään lue, miten vähän saamiasi tunnustuksia arvostat.
Olin juuri aikeissa kirjoittaa kommenteja mutta Käyttäjä 1181 vei sanat suustani.
Kyllä meitä on maailmassa kaikenkarvaisia!!!!
Tuhansien harjoitus- ja valmennustuntien jälkeen on tosi mahtava saada pokaali silloin tällöin. Pokaalin rahallisella arvolla ei ole mitään merkitystä. Se ei ole pröystäilyä varten vaan tunnustus omasta kehityksesta.
Vuosien varrella olemme saaneet erilaisia pokaaleja. Muutamat ovat tosi taiteellisia ja komeita. Niitä katsellessa muistamme heti mistä paikkakunnalta ne saimme.
Näin on, että meitä on maailmassa kaikenkarvaisia.
Jotkut haluavat hienon palkinnon, joillekin riittää mitali, joillekin jopa sen hienon palkinnon laatta osoittamaan ja muistuttamaan tehdystä työstä ja sen kautta saavutetusta menestyksestä.
Löytyy varmaan sellaisiakin, joille riittää pelkkä tieto siitä, että on jotain saavuttanut eikä sen tarvitse aina olla edes tietty sijoitus tietyssä kilpailussa vaan oma kehityskin riittää palkitsemaan ja motivoimaan eteenpäin.
Jokaisella meistä on varmasti hieman erilaiset tavoitteet ja myös vaatimukset/odotukset sille, miten tehdystä työstä ja sitä kautta saavutetusta menestyksestä haluaisi itsensä palkittavan.
Kas, on sitä vaihteeksi onnistunut saamaan reaktioita aikaan... (en ole tässä välillä näitä lukemaan kerinnyt)
En minä mitään kalliita palkintoja ole koskaan kaivannut. Itse asiassa monet parhaista palkinnoista mitä koskaan olen saanut, ovat peräisin suunnistuksesta niiltä ajoilta, kun saatiin paljon tavarapalkintoja, ymmärtääkseni enimmäkseen lahjoituksina kerättyjä. Ostettuinakin ne varmaan olisivat olleet pokaaleita halvempia. Niistä kuitenkin jotkut ovat vieläkin, 15v myöhemmin käytössä.
Olenhan minäkin suht. hyvännäköisiäkin pokaaleja saanut, mutta ainakin yhtä monta sellaista, joita en itse haluaisi olla jakamassa. Jollei muuten, niin ainakin pokaalien laadussa näkyy niiden kärsimä inflaatio. Monien pokaalien laatu on niin huono, ettei se minusta kerro palkintojen saajien arvostamisesta. Monta kertaa mieluummin ottaisin vastaan vaikkapa kauniisti tehdyn diplomin. Joissakin lajeissa sellaisia jaetaankin.
Enkä minä niiden roskiin heittämisellä kehuskele, uskallanpahan vain sanoa tosiasian, kun kerran asiasta keskustellaan - onhan ihan selvää, etten ole ainoa. Ei kaikille tämän lajin parissa roskiin päätyville pokaaleille riitä käyttöä seurojen sisäisinä palkintoina.
Joskus muuten meidän perheessä koitettiin antaa pokaaleja niitä myyvään liikkeeseen takaisin. Eivät kelvanneet, vaikka ne olisi ollut helppo käyttää uudestaan.
Käyttäjä 1615 kiteytti olennaisimman - ei palkinto ole minulle se olennainen. Jos vielä pärjäisin suunnistuksessa kuten junnuna joskus, en varmaan kävisikään palkintojenjaossa, jos palkintopöytää koristaisivat pokaalit. (Tiedän niitä, jotka jättävät käymättä.) Tanssissa kuitenkin palkintojenjaossa on tulosten selviämisen jännitys, ja kilpakumppaneitten kättely/halaus on oikeasti merkittävä asia. Se tilanne ja tunne on paljon parempi muisto kuin mikään esine.
Voisitko mennä purkamaan katkeroituneisuuttasi sinne harjoitussalille ja käyttäisit aikasi olennaiseen. Harjoittelu tekee mestarin ja he harjoittelevat aina. Lupaan osoittaa suosiotani Sinulle voimallisin kättentaputuksin, jokaisessa Yl D -luokan palkintojenjakotilaisuudessa, jossa tulet olemaan läsnä, mikäli satun olemaan paikalla.
Ehkä suunnistus olisi sittekin enemmän sinun lajisi, kun olet kerran pärjännytkin siinä - joskus. On totta, että joku palkinnoksi saatu muovinen hammasmuki tai jääpalamuotti voi hyvinkin kestää sen 15 v. Niitä kun ei saa normaalikäytössä rikki millään. Kuka sellaisia sitten haluaa, onkin jo uuden keskustelun aihe.
Positiivista, alkavaa, kevättä kaikille kilpatanssijoille palkintoihin katsomatta !
Olen aika lailla varma, että jokaiselle pois joutavalle pokaalille löytyisi ottaja, jos menestyksensä hetken symbolia haluaisi sen verran kunnioittaa, ettei heitä sitä roskiin vaan etsii sille uutta käyttöä.
Tosiaan seuran sisäisessä käytössä jaetaan erilaisia tunnustuksia, myös muille kuin kilpatanssijoille. Jos seura saa pokaalilahjoituksia, se voi muistaa toimihenkilöitä, ei-kilpailevia bailatinolaisia, hymypoikaa ja -tyttöä, uutteria harjoittelijoita, luovuttaa vaikka kotikaupunkinsa yhteistyökumppaneille kiitoksena hyvästä yhteistyöstä. Käyttöä kyllä löytyy, jos halutaan!
Oikeasti voitetut pokaalit laattoineen tai ilman käyvät myös hyvästä näyttelyrekvisiitasta messuilla, Tanssin päivänä, seuran näytöksissä ym.
Muita mahdollisesti kiinnostuneita tahoja ovat Tanssiurheiluliitto ja Tanssinopettajien liitto, myös näitä erityyppisiä muistamisia ajatellen. Huomasitko Milja edes kysyä ottaisiko joku siellä pokaalisi vastaan?
Edelleen kotikaupungin liikuntatoimi voi ottaa niitä, esimerkkinä kaupungin liikuntaharrastajien menestyksestä tai - edelleen - vapaasti uusiokäyttöä eli palkitsemista varten.
Lasten ja nuorten kohdalla oletan, että heidän koulunsa ottaa palkintoja vastaan jos niitä tarjotaan. Varsinkin, jos ko. koulu on kilpatanssiharrastajien valmennus- tai harjoitussalina.
Ellei mitään muuta keksi ja kauhea hinku on päästä mokomista eroon, voi ne aina viedä edes kirpputorille. Pokaaleille löytyy sitten ihan muunlaisia saajia.
Ihanko D-tasolla niitä on ehtinyt jo kertyä kiusaksi asti, voi sentään... aiemmista kirjoituksista syntyi mielikuva, että pyttyjen määrä haittasi oikeasti. (Korjaus - luin aiemmat kirjoituksesi uudelleen. Ei se niiden määrä ollutkaan vaan laatu, nehän olivat "roskia" - anteeksi en muistanut.) Meidän nuoremme ehti hankkia tunnustuksia taipaleellaan lähes 50 ja kaikki mahtuvat hienosti 2,5 metriä pitkälle hyllylle katonrajaan.
Kyllä se junnuna oli kova paikka, kun jäin ilman paria. Vuosien varrella totesin olevani tanssinarkomaani - sopivissa tilanteissa oli ihan selviä vieroitusoireita... Nyt olen muuton jälkeen taas paritta, mutta parittomaksi jääminen ei ole enää yhtä kriittistä, siirryn vain muiden tanssimuotojen pariin. "
Nyt kun Milja ei harrasta kilpatanssia, ei ole vaaraa eikä painetta että hän joutuu ottamaan pokaalit vastaan(hyi!). Me kilpatanssijat jatkamme eteenpäin ja ihan tyyväisenä ja iloisena otamme pokaalit vastaan.
Aidosti toivomme Miljalle onnea ja menestystä uudessa lajissa. Toivottavasti, hän on valinnut juuri sellaisen lajin, että saa tavarapalkintoja ja muuta sellaista krääsää mikä ilahduttaa häntä.
Mitali on kiva, pokali on vielä kivempi, sitten käytännön lahjatkin ovat ihan jees. Sellaiset kuin cd-soittimet, kahvinkeittimet tmv. Taulukin on seinällä muistona eräistä kisoista ja niitä on onneksi vielä varallakin toinen samanmoinen, jos nyt toinen vaikka tippuu seinältä... On myös maljakoita, pyyhkeitä, pesuaineita, hiuslakkoja sun muuta kivaa.
Pointtini on se, että kaikkea näitä on mukava katsella ja samalla muistella kisoja, mutta kaikesta huolimatta palkinnoista paras on se tunne, kun sai aherruksen päätteeksi nousta palkintopalllille. Sitä tunnetta ei korvaa pokalit, eikä "krääsä" - josta tosin olen ihan kiitollinen ;-) Se palkinto ei myöskään mene rikki, sitä ei voi kukaan viedä ja se säilyy aina muistoissa!
Lisätiedot: Vapaana hyväntuulinen ja treenausintoinen daami! Motivaationi syntyy tanssin ihanuudesta ja esiintymishalusta, toivottavasti et itsekään ole liikkeellä liian totisesti vaikka etenemishalua onkin."
Milja sanoi reilusti mielipiteensä omalla nimellään. Toiset viitsivät suoranaisesti mollata häntä nimimerkin suojassa. Ja ehkä lopussa toivottaa vielä positiivista kevättä. Jospa nyt itse kukin alottaisi sen positiivisen kevään ja miettisi vähän mitä kirjoittaa?
Jokainen saa tehdä palkinnoilleen mitä tahtoo. Joillekin niitä kertyy riesaksi saakka, eikä niillä kaikilla enää ole niin suurta arvoa. Itse kisat ovat jääneet mieleen ihan muista syistä, kuin siitä millaisen palkinnon on saanut. Tiedän, että jotkut heittävät palkintoja roskiin, kun niitä on niin paljon. Ymmärrän sen kyllä, vaikka itse en raaskisi. Paras palkinto tässä lajissa lienee kuitenkin se, että kehittyy tanssijana?!?
Nyt riittää jo Miljan haukkuminen.Ihailen kun hän uskaltaa kirjoittaa omalla nimellään.
Ja kaikista enitenhän kaikista palkinnoista nauttivat ne ihmiset jotka eivät ole niitä ansainneet ,esim."Tarja".
Olen seurannut tulospalvelimen kirjoittelua jo useita vuosia. Tyyli tuntuu muuttuvan päivä päivältä suvaitsemattomammaksi. Minusta on täysin asiatonta arvostella ihmisiä nimimerkin takaa. Olkoon he sitten liiton edustajia, tuomareita tai foorumilla rehdisti omalla nimellään esiintyviä ihmisiä.
Kyllä asiasta pitää voida sanoa. Ja keskustella. Jos tuntuu että on tullut väärin kohdelluksi tai joku asia on omasta mielestä "päin seiniä hoidettu" niin pitäähän siitä keskustella. Sen voisi kernaasti tehdä sitten vaikka omalla nimellään.
Mutta tarviiko asiat aina heti henkilöittää tai kärjistää?
On se nyt eri asia tehdä asiallinen keskustelunavaus jostain monia askarruttavasta seikasta kuin lähteä retostelemaan tyyliin "se ja se tekee sitä ja sitä ja on muutenkin vastenmielinen".
En itsekään yleensä säästä pokaaleita tai mitaleja. Käyn luonnollisesti rehdisti line-upissa ottamassa menestyksen tai tappion vastaan. En minä siellä kaikkien yleisön ja kilpakumppanien silmien alla laitta pokaalia suoraan roskikseen. Sellainenhan olisi röyhkeää ja epäurheilijamaista. Sellainen tulisikin tuomita.
Jos sitten olen tehnyt kodissani sellaisen valinnan, että en kerää palkintokaappia vaan hankkiuduin pytyistä eroon niin eikö se oli ihan minun oma valintani? En varmasti loukkaa sillä ketään.
Jos esimerkiksi seuran hallituksessa toimiessa sitten tulee puhetta tästä palkintoasiasta niin kerron kyllä rohkeasti kuinka itse toimin. Ja kuuntelen ja ymmärrän jos suurin osa kokee toisin. Sitten tehdään kompromissi. Olisi aika lapsellista omalta osaltani tuomita vaikka oma äitini, joka kerää uskollisesti kaikki meriitit ja muistot, joita hänen lapsensa saavuttavat. Yhtä lapsellista olisi ristiinnaulita minut julkisesti sen vuoksi, että olen henkilökohtaisella tasolla eri mieltä pokaaleiden keräämisestä.
Yrittäkää suvaita muitakin ihmisiä ja tapoja toimia! Onko näistä asioista mahdotonta keskustella asiallisesti? Toimin tanssin lisäksi muillakin foorumeilla. Siellä on yleensä sallittua olla erilaisia mielipiteitä - niitä kuunnellaan ja niistä keskustellaan avoimesti.
"mattijateppo"
Anteeksi vaan, mutta mikä sinä olet sanomaan, etten ole palkintojani ansainnut. Epäilisin, ettet ole tuomarina silloin ollut, kun itse olin parketilla, vai olitko? Kyllä katson ansainneeni kaikki palkintoni ja erittäin kovalla työllä ansaitut sellaiset.
Jos et ymmärtänyt asiaani, niin vielä selvennyksen vuoksi suomen kielellä: "Palkinnot ovat kiva lisä, mutta todellinen palkinto kisoista ja menestyksestä on ihan jotain muuta!" Mutta ei siinä mitä, jatkakaa vaan mietiskelyä siitä josko sittenkin pokali olisi parempi kuin mitali...
Tosiaan pokaalien suhteen vain yksi mielipide näyttää olevan sallittu - vaikka tarkoitus oli nimenomaan keskustella palkinnoista! Sanoisin, että jokseenkin suvaitsematonta. Ei siis ihme, että pokaaleista pitävät voivat luulla, että palkintokaapittomuus on jotenkin epätavallista - muun myöntäminen näköjään johtaa heti leimaamiseen.
Kyllä minä ymmärrän, että jotkut haluavat pitää palkintonsa esillä. Mutta ilmeisesti monille on mahdotonta ymmärtää, että kaikki eivät halua edes puolta hyllymetriä täyttää palkinnoilla. Enkä pidä E ja D-luokan palkintoja sellaisina, että niitä alkaisin esitellä. Jotkut SM-kisat olisivat toki eri juttu. Mitalit säilyvät paljon pienemmässä tilassa.
Katkeroitumisesta on minulle nimettömänä ihan turha tulla puhumaan. Mielipiteeni on ollut sama paritilanteesta, pärjäämisestä ja lajista riippumatta.
Palautelomake
>> Lue lisää <<
